Hurraa! kiittää yleisöään, taiteilijoita ja työryhmäänsä!

Hurraa!-festivaali keräsi tänä vuonna ennätykselliset 6171 katsojaa ja osallistujaa esityksiin ja oheisohjelmiin!
Kiitos kaikille mukana olleille!
Hurraan kanssa vuorottelee kansainväliseen lasten-ja nuortenteatteriin erikoistunut Bravo!-festivaali. Seuraava Bravo! on 13.3.-20.3.2016 ja Hurraa!-festivaali järjestetään jälleen maaliskuussa 2017.

 

Parhain terveisin,

Anna Rosendahl

Hurraa! 2015-tuottaja

 

Hurraa! alkuhuumaa

Hurraa! festivaali starttasi rapeassa kevätsäässä viime sunnuntaina Annantalolla. Babysauna sai ensi-iltansa kahdella esityksellään täysille katsomoille. Esityksen kohderyhmä, vauvat, nauttivat silminnähden viehättävästä esityksestä ja Riikan tanssista. Päivään mahtui myös Annantalon teatteri -ja tanssiryhmien sauna-aiheisia esityksiä sekä tietysti Saunabussi. Festivaalin maskotti, yli 40 vuotias vanharouva, entinen paloauto, nykyinen saunabussi vastaanotti yleisöä ennen ja jälkeen esityksen. Sauna on omanlaisensa lämpiö, ja siellä rentoutuminen ennen esitystä maistui monelle.

Bussi jatkoi Annantalolta Malmitalon avajaisiin. Kierrätyslelutyöpaja, Sirkuskonsertti sekä rumpuworkshop vetivät huikean määrän porukkaa. Hurraa! -avajaisteoksena nähtiin Tanssiteatteri MD:n ihana esitys Pieni Lelukauppa. Esityksen jälkeen Hurraan arvovaltainen raati kyseli esiintyjiltä visaisia kysymyksiä : miksi näytti että sulla olisi ollut langat kädessä kuin marionetilla, muttei ollutkaan? Toivon vastaavanlaisia loistavia kysymyksiä taiteen perusluonteesta kuultavan koko festivaaliviikon ajan. Herättäköön taide ja Hurraa! kysymyksiä!

Anna

Viikko ensi-iltaan Babysauna!

riikka

Annantalon taideryhmät saivat herkutella Loiske Ensemblen Babysauna-teoksen koeyleisönä. Kymmenvuotiaat koeyleisön edustajat seurasivat keskittyneesti vauvoille suunnattua esitystä! Teos on vaikuttavan vahvatunnelmainen ja Riikan tanssia värikkäiden ämpärien ja pesuvatien kanssa on rauhoitavaa seurata.

Mitähän vauvat mahtavat olla Babysaunasta mieltä? Sen näemme Annantalolla Hurraa!-avajaisissa viikopäästä sunnuntaina 22.3. klo 11!

Terkuin,

Anna

Break the fight valmistuu!

btf

Suvilahdessa hiotaan tanssiteosta nuorille!

Kävin viime viikolla katsomassa Break the fight! I WAS HERE -esityksen läpimenoa. Hurraa!-festareilla ensi-iltansa saava esitys kertoo koulukiusaaamisesta ja voimaantumisesta. Vaikka läpimeno olikin vailla videomateraalia ja valoja, olin hyvin vaikuttunut näkemästäni. Suvereenit breikkarit esiintyvät väkevästi ja koskettavasti, esityksen teemat näyttävät puhuttelevan työryhmää valosuunnittelijasta tuottajaan, esiintyjistä puhumattakaan.

Ensi-iltaa odotellessa!

Anna,

 

Nukketeatteripäivän julistus 2015

Nukketeatteripäivän julistus 2015

”Sa kaikkisuus, mi tyhjäst’ olet luotu! Keveys raskas! Vakaa hullutus! Kuvaton kaaos muodoist’ ihanista!”

Nukketeatteri on maailman luomista. Nukketeatterin tekijä on siis Jumala! Tai ainakin jumala! Ehkä yksi monista, ehkä osa kokonaisuutta, mutta jumala kuitenkin! Nukketeatteri luo maailmoja ja nukketeatteri luo elämää, ei oikeaa, mutta ihan niin kuin oikeaa!

Nukketeatteri on maailman loputonta zoomausta. Nähdäkseen mahdollisimman tarkasti se supistaa näkökenttänsä avautumiskulmaa ja etsiytyy sitten yhä lähemmäs kohti kohdettaan. Se ryömii itsepintaisesti makrotasolle asti, ja siellä se hiekanjyväsen sinnikkyydellä tuijottaa herkeämättä lähimpiä yksityiskohtia ja ajattelee niiden avulla uudelleenluovansa aitoutta. Mahdollisimman tarkasti. Kuitenkaan taitavinkaan nukenrakentaja tai nukenkäsittelijä ei ole onnistunut toistamaan ihmistä sellaisenaan, eikä uskottavinkaan illuusiomaailma ole kuten esikuvansa. Jumalansa likinäköisen suodattimen läpi puserrettu toisinto aiheestaan on alkuperäiseen verrattuna virheellinen ja vääristynyt.

Vääristymä on toisin sanottuna tulkinta ja nukketeatterilaisen ikioma hehkulampunvaihtovitsikin kertoo rikkinäisen olevan se kiinnostava. Kuka tietää, millaista maailmaa oma maailmamme yrittää kopioida, ehkäpä jossain pyörii(?) se originaali, johon tämä seitsemän päivän(?) versiomme pohjautuu. Meille niin täydellinen(?) ja oikea maapallomme saattaa olla vain tulkinta jostain paljon laajemmasta kokonaisuudesta, meidän materiaalisille aivoillemme liian monimutkaisesta edes kuvitella. Ja sieltä jossain jumalamme ja kaltaisensa herkeämättä tuijottavat minun kapeaa virheellisyyttäni ja ymmärtävät sitten yhtä pienen pientä puolta itsestään enemmän. Juuri sen takia: vaikka jossain olisi se joku minua virheettömämpi minä, olen kai juuri täydellinen tulkinta itsestäni. Olen lihallinen, rajallinen ja kaikissa harkituissa vääristymissäni varmasti juuri oikeaan osuva! Aivan kuten…

Nukketeatteripäivän julistus 2015 päättyy, kuten alkoikin, William Shakespearen sanoihin (Romeo ja Julia, suom. Paavo Cajander), jotka rakkauden ja ihmisyyden lisäksi sopivat sekä nukketeatteriin että sankareihinsa, nukkeihin.

”Minua he kyllä saavat tuta, niin kauan kuin seisoa jaksan; tiedetäänhän että olen kelpo lihamöhkäle.”

Hyvää likinäköisten jumalten juhlapäivää kaikille kaltaisillemme, virheellisestä luomistyöstä kiinnostuneille!

Merja Pöyhönen

nukketeatteritaiteilija

Kuuma Ankanpoikanen / Aura of Puppets

Turku

Hurraa!:n lapsiraati antoi asiantuntevaa palautetta

Hurraa! -festivaalin lapsiraati kokoontui tänään Annantalolle antamaan palautetta esityksistä. Paikalla oli kuuden raatilaisen kommentteja kuulemassa edustus lähes kaikista Hurraa!:ssa esiintyneistä ryhmistä. Raati, jonka jäsenet olivat iältään 7-13-vuotiaita, antoi asiantuntevia ja tarkkanäköisiä lausuntoja. Kaikista esityksistä oli pidetty, kaikkia pidettiin kiinnostavina, jotkin olivat herättäneet myös kummastusta. Mielipiteet parhaasta esityksestä vaihtelivat. Raati esitti kiinnostavia kysymyksiä esiintyjille, jotka kaikki pitivät tilaisuutta erittäin onnistuneena ja olivat iloisia saadessaan palautetta kohderyhmältä.

Raadilla oli myös terveisiä lastenteatterin tekijöille ylipäätään:

joskus pahis voisi olla päähenkilö
henkilöiden ei tarvitse olla joko hyviä tai pahoja, vaan voi olla siltä väliltä
tarinoiden ei tarvitse aina päättyä onnellisesti
voi käsitellä myös surullisia asioita
lavastusten ja asujen värimaailma voi olla muutakin kuin kirkkaita lasten värejä!

Hurraa! -festivaali kiittää raatia ja sen vetäjää Nena Steniusta!

Helsingin kulttuurikeskuksen lipunmyynti tänään suljettu

Helsingin kulttuurikeskuksen lipunmyynti on tänään 21.3. koulutuspäivän takia suljettu. Lippuja Helsingin esityksiin voi ostaa Lippupalvelusta p. 0600 10800 (1, 96€/min + pvm) tai ovelta tuntia ennen esitystä.

Tänään Kanneltalossa Tangoteatteri Kiukkaraisen Peikkotango klo 18 ja Malmitalossa ISIS teatterin Tyttö nimeltä Tsunamika klo 18. Molemmissa lipunmyynti aukeaa klo 17.

Tänään on kansainvälinen lasten- ja nuortenteatteripäivä

Kansainvälistä lasten- ja nuortenteatteripäivää juhlitaan perinteisesti 20.3. jolloin lasten- ja nuorten teatteriesityksissä ympäri maailmaa luetaan erityinen tervehdys. Tänä vuonna lasten- ja nuortenteatteripäivän tervehdykset ovat laatineet kansainvälisen Assitejn (lasten- ja nuortenteatterijärjestö) puheenjohtaja Yvette Hardie ja lastenkirjailija Michael Morpurgo. Käy katsomassa julistus Suomen Assitejn sivuilta!
Psst: jos tänään ei ole esitystä, tervehdyksen voi lukea myös huomenna!

Kuva Nukketeatteri Akseli Klonkin ja lastenmusiikkiyhtye Soivan Siilin esityksestä Suu auki Hulda Kulda, pottusammakko tulee. Nähtävissä Hurraa! -festarilla vielä huomenna torstaina 21.3. Lumosalissa klo 10.15 ja lauantaina 23.3. Vuotalossa klo 15.
(Kuva Katri Somerjoki)